Tarvitsetko tapahtumaasi dj:n?  Ota yhteyttä

DJ-palvelut

Olen ollut dj useissa tapahtumissa, yritystilaisuuksissa ja yksityisissä juhlissa (esim. häät). Asiakkaitani ovat olleet mm. Tapahtumantekijät, Helsingin Kulttuurikeskus ja Aalto Yliopisto. Lisää asiakkaitani omalla sivullaan.

Levylaukun pohjalla on helmiä

Jos kaipaat tapahtumaasi hieman särmää, etkä halua tallata ihan sitä tutuinta ja turvallisinta polkua, käänny puoleeni. Hienoa musiikkia löytyy pilvin pimein soittolistojen ulkopuolelta. Levynlaukun pohjalla on helmiä, joita kannattaa vähän kaivella. Olipa tyylilaji mikä tahansa, jos raita svengaa ja pistää lantioon liikettä, laitetaan se toki levylautaselle.

Ehkä juhlasi kaipaavat annoksen letkeitä tropicalia rytmejä, hipsteri-jatsia, motown & soul hunajaa, retro discoa, indie-rosoa, folk-juurihoitoa tai wanhan ajan iskelmää… Mikä vain virittää juhlakansan oikeaan tunnelmaan. Ja voihan sinne vähemmän tunnettujen klassikkojen sekaan muutaman hitinkin leipoa. Luonnollisesti otan asiakkaan toiveet huomioon.

Vuosikymmenistä eniten tulee ammennettua 60-70 -luvun musiikista. Ja nykyisin mielenkiintoista musiikkia tehdään ehkä enemmän kuin koskaan, vaikka listoille se harvemmin nousee. Onneksi on tämä internet, jonka kautta löytää joka päivä hyviä juttuja, pieniä ja suuria.

Jos olemme samalla aaltopituudella, kysy lisää.

DJ-palvelut + miksaaja

Levyjen soittamisen ja miksauksen voi myös yhdistää. Ehkä tapahtumassasi on live bändi, joka tarvitsee miksaajan ja lisäksi toivot alkuillasta taustamusiikkia ja loppuillasta tanssimusiikkia. Yksi kaveri voi helposti hoitaa kummatkin tontit – kysy tarjousta.

Tarvitsetko tapahtumaasi dj:n?  Ota yhteyttä