Miksaus ja masterointi kokeelliseen elokuvaan

miksaus-masterointi-kokeelliseen_elokuvaan Panu Johansson on kuvataiteilija ja kokeellisen elokuvan tekijä, jonka teoksia on esitetty festivaaleilla, tapahtumissa ja näyttelyissä vuodesta 2000 lähtien. Hänen töitään on esitetty kansainvälisesti mm. USA:ssa, Kanadassa, Sveitsissä, Espanjassa ja Saksassa. Olen vuosien varrella miksannut ja masteroinut useita Panun teoksia, joista tuorein esimerkki on 2017 valmistunut ”jossain muualla ja silti aina täällä”. Ohessa 6 minuutin leike elokuvasta:

Mirkka & Madrugada

Mirkka & Madrugada

Mirkka & Madrugada – levynjulkkarit

Jokin siinä on. Brasilialaiset forro -rytmit saavat suomalaisen ihan liki, lanne vasten toista. Onhan forro toki ”brasilian humppaa”, joten ehkä kosketuspintaa ei ole vaikea löytää. Varsinkin, kun siihen sotketaan suomenkieliset tekstit ja annos iskelmän kaihoa. (lisää…)