Kansallismuseo äänisuunnittelu

Kansallismuseossa avautui 6.6. ”Keisarillista kesälomaa” -näyttely, johon tein äänisuunnittelua ja animointia. Näyttely esittää arkiesineistön ja taideteosten avulla, millaisia olivat Aleksanteri III:n kesälomat Suomessa 1800-luvun lopulla. Minua pyydettiin elävöittämään dokumentaarista valokuvaa keisarin merimatkoilta audiovisuaalisin keinoin.

Sain melko vapaat kädet luoda 20-30 dokumenttikuvasta ja akvarelleista kaksi videota. Museon toiveena oli lähinnä tuoda äänen ja liikkuvan kuvan avulla näyttelyyn lisää elämyksellisyyttä. Kuvien ympärillä ei ollut tarinaa, joten yritin kuljettaa katsojaa visuaalisesti läpi eri maisemien ja houkutella hänet kuvitteelliselle matkalle saaristoon ja Suomenlahdelle. Mielenkiinto syntyy siitä, miten kuvat paljastuvat vähitellen – katseelle annetaan aikaa viipyillä eri yksityiskohdissa ja tuoda eri asioita kuvasta huomion keskiöön.

Äänisuunnittelu paitsi tukee kuvakerrontaa, luo merellistä tunnelmaa koko näyttelytilaan. Ääni on tässäkin enemmän tunteen kuin järjen asia. Aallot kiviä vasten, veneen airojen kitinä, aamulla heräävä saaristoluonto ym. meren äänet vievät mukanaan ja ehkä tuovat mieleen katsojan omia merikokemuksia.

Tämä oli jo viides Kansallismuseon näyttely, johon olen tehnyt äänisuunnittelua. Seuraavakin on jo suunnitteilla, tällä kertaa jotain ihan spesiaalia. Tarkoitus olisi rakentaa museokontekstiin generatiivista audiovisuaalista kerrontaa, kuten medialaboratorion lopputyössäni ”Muistin kerrostumia”.

Kuva: Venäläinen museo, Pietari